© Raahe-Kiekko
Juttu julkaistu Raahe-Kiekkon Kiekkolehdessä, joka ilmestyi 11.12. Raahen Seudun välissä.

Paluu 

A-nuoret pysyneet tavoitteessaan 

Miesten III-divisioonassa pelaava, Raahe-Kiekon A-nuorten joukkue on saavuttanut kauden ensimmäisen tavoitteensa, joka oli sijoittuminen vähintään kolmanneksi kahden sarjakierroksen jälkeen. Joukkue varmisti viime sunnuntain 7-4 -voitolla Kajaanin L-Teamista juuri tuon kolmannen sijan. Kolmas sija varmisti joukkueelle viimeiselle sarjakierrokselle kolme kotiottelua. Seuraava tavoite A-nuorilla on pelata itsensä lopullisessa sarjataulukossa neljän pudotuspeleihin pääsevän joukkueen ryhmään.

- Siitä eteenpäin tavoitteita ei ole vielä asetettu, mutta niin pitkälle mennään, kun päästään sanoo joukkueen vastuuvalmentaja Juha Lohtander.

Tärkeintä on kuitenkin se, että Raaheen on muutaman vuoden tauon jälkeen saatu A-ikäisten joukkue, koska hyppy B:stä Suomi-sarjaan on liian suuri useimmille pelaajille. Tälle kaudelle Jääkiekkoliitto muutti ikärajoja siten, että A-nuorissa voi SM-liigaa lukuun ottamatta pelata kolmen ikäluokan pelaajia (tällä kaudella 83-85 syntyneet) entisen kahden sijasta. Uuden säännön myötä A-ikäisten joukkueiden perustaminen on helpompaa myös pienille paikkakunnille. Raahe-Kiekon A:n pelaaminen miesten sarjassa johtuu siitä, että Pohjoisesta ei löytynyt tällä kaudella riittävästi joukkueita oman A-ikäisten sarjan perustamiseen. A:n Suomi-sarjaan osallistuminen ei ollut taloudellisesti mahdollista ainakaan tällä kaudella, koska vastustajat olisivat olleet suurimmaksi osaksi Tampereen eteläpuolelta.

- Pohjoisen alueen III-divisioona on osoittautunut tasoltaan meille sopivaksi. Joukkue on ajoittain esittänyt otteita, joilla pystyttäisiin pelaamaan tasavertaisesti joidenkin II-divisioonan joukkueiden kanssa ja pystyy varmasti jatkossa esittämään useamminkin, kunhan koko joukkue saisi jonkin aikaa harjoitella yhdessä terveenä sanoo Juha Lohtander.

- Koko syyskauden joukkuetta vaivanneiden sairastumisten ja loukkaantumisten vuoksi harjoituksiin ja otteluihin ei välillä ole saatu kasaan edes kahta kentällistä. Joihinkin peleihin olemme saaneet apuja edustusjoukkueen A-ikäisistä pelaajista ja viime peleihin myös B:stä, kun heillä ei ole ollut omia otteluita. Toivottavasti pojat pysyvät kevätkauden terveinä, jatkaa Lohtander.

Joukkueen pelaajamäärää tulee jatkossa verottamaan myös Janien, Malinen ja Sillanpää armeijaan lähtö tammikuussa, tosin Niko Toivo on tulossa ryhmään mukaan palatessaan työharjoittelusta Hämeenlinnasta, jossa hän pelasi alkukauden HPK:n A-nuorissa.


Syyskauden tehopelaajia ovat olleet Joni Suominen, Arttu Pentikäinen ja Ville Ervasti, joka on myös välillä joutunut pelaamaan hänelle oudompaa puolustajan paikkaa. Toivottavasti myös muut pystyvät jatkossa parantamaan tehojaan terveystilanteen parantuessa. 

Olisihan se mukava nähdä keväällä Raahessa kakkosen karsintoja. 

Paluu