© Raahe-Kiekko
Juttu julkaistu Raahe-Kiekkon Kiekkolehdessä, joka ilmestyi 21.10.2004 Raahen Seudun välissä.

Paluu 

Risto Liimatainen ja Pentti Niemelä ovat nähneet valtaisan määrän raahelaista jääkiekkoa. Pelaajilta kannattajat vaativat ennen kaikkea asennetta.
Yhteensä yli 100 vuotta penkkiurheilua
Seniorifanit jäähallin vakiokalustoa

Jääkiekko on Suomessa lajina eniten katsojia vetävä urheilulaji. Yleisön joukkoon mahtuu monenlaisia katsojia. Yleisön kivijalan muodostavat lajia vuodesta toiseen seuraavat katsojat, jotka eivät hylkää joukkuettaan menestyksen hiipuessa. Raahenkin jäähallista löytyy useampi henkilö, joiden voidaan katsoa kuuluvan jo kalustoon. Hallissa ei montaa peliä pelata ilman Risto Liimataisen ja Pentti Niemelän tarkkaa silmäpareja. Kaksikko on nähnyt raahelaista jääkiekkoa yhteensä yli sadan vuoden ajan. Kaksikosta Liimataiselle tuli tänä vuonna täyteen 50 vuotta jääkiekon seuraamista. Niemelän ura katsojana alkoi jo aikaisemmin.
- Olin rantakentän vihkiäisissä 1948 ja pelattiinhan jääkiekko ennen sitäkin, muistelee Niemelä.

Molemmat seuraavat Raahe-Kiekon joukkueista edustuksen, II-joukkueen ja B-nuorten ottelut. Mahdollisuuksien mukaan jäähallissa katsotaan myös nuorempien otteluita. Ottelun seuraaminen ei rajoitu Raaheen.
- Omien pelejä käydään katsomassa Oulussa ja Haukiputaalla. Joskus Kärppien otteluita Oulussa ja nyt on liput Karjala turnaukseen, sanoo Liimatainen.
- Yhdet MM-kisat ja aina silloin tällöin Pyhäjoella käydään katsomassa ottelut, lisää Niemelä.

Niemelä on päässyt seuraamaan jääkiekkoa Saksassakin, jossa poika, Ilkka Niemelä, pelaa maalivahtina.
- Taso vastaa meidän II-divaria. Yleisö on vilkkaampaa ja äänekkäämpää kuin Suomessa, toteaa Niemelä yleisön eroista.

"Jääkiekko on hyvää viihdettä"

Perusteluja jääkiekon seuraamiseen löytyy helposti. Pelkkään jääkiekkoon ei seuraaminen jää. Kesällä seurataan jalkapalloa ja pesäpalloa, urheilua yleensäkin. Raahen jäähallia kaksikko kehuu hyväksi.
- Jääkiekko on hyvää viihdettä, sanoo Niemelä
- Tapahtumarikas ja vauhdikas laji, jossa on monta elementtiä. Raahen jäähalli on Pohjois-Suomen parhaita., lisää Liimatainen.

Pitkä tausta jääkiekon seuraamisessa antaa hyvää pohjaa nousujen ja laskujen kestämiseen. Hetkelliset heikot hetket eivät tunnu yhtä pahalta, kun näkee asian pitkältä aikaväliltä.
- Tämä on kuitenkin vain urheilua. Tappiot pitää hyväksyä, vaikka ei se koskaan ole helppoa, toteavat Niemelä ja Liimatainen.

Pelaajalta vaaditaan asennetta

Seurattavien joukkueiden pelaajilta kaksikko vaatii ennen kaikkea asennetta. Löysäily näkyy hallin lehtereille helposti. Fanien mieltä lämmittäväksi pelaajakriteereiksi löytyy helposti tärkeimmät asiat.
- Taitava, asennetta ja pelaa joukkueelleen, listaa Liimatainen.
- Eikä aina tarvitse onnistua. Virheitä tulee taitavillekin pelaajille, täydentää Niemelä

Liimataisen ja Niemelän rooli katsomossa ei rajoitu vain katsomiseen. Yhdessä Paavo Perikankaan ja Taisto Järvisen kanssa he palkitsevat kauden kehittyneimmän pelaajan. Seniorifanien palkinto on jaettu edustuksen, II-joukkueen ja B-nuorten pelaajalla. Asiantuntemusta nelikolta kieltämättä löytyy, kun palkittujen listalta löytyvät menneiltä vuosilta muun muassa Markus Tuomaala, Jyri Junnila ja Jarmo Heikkilä.

Tähdistökentällisen valinta vaikeaa

Pyydettäessä kaksikko alkaa listaamaan raahelaisista pelaajista tähdistökentällistä. Tehtävä ei ole helpoimmasta päästä.
- Kautta aikain parhaita on vaikeaa listata. Hyviä pelaajia on ollut paljon, sanoo Liimatainen.
Meriiteiltään vahvimmaksi raahelaiseksi kaksikko katsoo maalivahti Hannu Lassilan, jolla on taskussaan Suomen ja Ruotsin mestaruudet, maajoukkue-edustuksia muun muassa Kanada Cupissa. Kenttäpelaajiksi löytyvät miettimisen jälkeen 50-60-luvulla pelanneet Martti Viitamäki ja Martti Pälli. Nuoremmista listalle pääsevät Risto Kurttila, Matti Lassila ja nuorena Raahesta maailmalle lähtenyt Mikko Luovi. Maininnan saavat myös Jukka Poukkula ja vieläkin pelaajauraansa jatkava Arto Ylisaari. Jos keskustelua olisi jatkettu, niin kohta olisi ollut kasassa koko joukkueellinen raahelaisia kiekkoilijoita.

Arvokasta kaksikon toiminnassa on vastustajan hyvien suoritusten huomioiminen. Jotain sellaista, joka osoittaa, että tärkeintä jäällä yleisölle on hyvät suoritukset, vaikka ne tapahtuisivatkin vastustajan pelaajalla. Viime lauantaina Raahe-Kiekon B-nuorten ottelussa Sotkamon Kiekkoa vastaan pääsi kotijoukkueen pelaaja kolmannessa erässä yksin läpi. Vastustajan maalivahti koppasi kiekon hanskaan.
- Hyvä maalivahti, kuului spontaanisti kaksikon huuto katsomosta.

Paluu