Markulla riittää
otteluiden alla kiirettä hallilla.
Raahe-Kiekon edustusjoukkueen otteluiden aikana yleisölle tarjoillaan
perinteiseen tapaan kahvia, pullaa, makkaraa ja yläkerran paitsiossa
oluttakin.
Toiminnan takana on Raahe-Kiekon naistoimikunta, jonka vetäjänä toimii
johtokunnan jäsen Markku Muikkula. Myynnin ohella tehtävänä on
myös lipunmyynti eli tärkeitä palveluita jääkiekko-ottelua katsomaan
tuleville.
Muikkulan tehtäväkenttä perustuu lähinnä henkilöiden rekrytoimiseen
ja tarvikkeiden hankintaan tukusta. Myynnistä vastaavat on jaettu kioskin
ja makkaranmyynnissä neljään neljän hengen ryhmään. Lipunmyynnissä
on kolme kahden hengen ryhmää.
- Pitkään mukana olleet ovat pysyneet hienosti mukana. Suurin osa on
ollut minuakin kauemmin mukana. Naisilla on hommat hanskassa eikä
ketään tarvitse ohjailla. Tekevät hyvää ja ammattitaitoista työtä.
Muikkulan tehtävät pelipäivinä käynnistyvät noin puolitoista tuntia
ennen ottelua.
- Laitan varastossa kasat valmiiksi myyntipisteitä varten ja naiset
vievät omansa. Itse hoidan yläkerran myynnin. Pelien jälkeen katsotaan
mitä on jäljellä ja mitä pitää hankkia seuraavaa peliä varten.
Muikkula on tullut mukaan toimintaan oman pojan myötä.
- Juhoa ensin kuskattiin hallille ja pelimatkoilla. Sitten C-ja B-nuorissa
aloin joukkueenjohtajaksi. Raahe-Kiekon toimintaan sitten houkuteltiin
mukaan. Yläkerrasta näkee ottelut hyvin ja paras paikka minulle, muuten
eläytyisin liikaa peliin, toteaa 13 vuotta jäähallilla ollut Muikkula.
Naistoimikunnan myyntiryhmät
Kioski ja makkaranmyynti
I-ryhmä: Saara Orava, Eeva Kylli, Marjatta Hirvaskari, Tuula Ervasti
II-ryhmä: Jaana Viitanen, Sari Sarkkila, Anne Hämeenkorpi, Ulla Vuoti
III-ryhmä: Anu Koponen, Anne Mäki, Sari Kiipeli, ???
IV-ryhmä: Helinä Muikkula, Sirkku Leinonen, Titta Hinkula, avoin paikka
Lipunmyynti:
I-ryhmä: Paula Vedenoja, Tiina Vedenoja
II-ryhmä: Anne Nyberg, Hanna Arvola
III-ryhmä: Anna Kuisma, Laura Kuisma

Paluu
|