| © Raahen Seutu 14.11.2003 Matti Kuoppala |
|
|
|
|
![]() |
Toista kauttaan Raahe-Kiekossa pelaava Mikko Ahola etenee peliurallaan kausi kerrallaan. Ne suurimmat unelmat paremmista liigakaukaloista eivät ole miehen mielessä tällä hetkellä siellä etusijalla. |
| Jäänviileä syöttökone Keskushyökkääjä Mikko Ahola pelaa parasta kauttaan Nuoresta iästään huolimatta Raahe-Kiekon kakkoskentän sentteri Mikko Ahola on puhuu ja pelaa kuin monia kymmeniä vuosia kaukaloita kolunnut jääkiekkoilija. Ja tällä kaudella on alkanut sitä tulostakin syntymään jo aivan eri tavalla, sillä mies on tällä hetkellä joukkueensa kolmanneksi paras pistemies tehoilla 5+11. Yhtenä syynä hyvään vireeseen hän pitää joukkueen onnistunutta kesäharjoittelua. - Ei niillä omilla pisteillä ole niin suurta merkitystä. Pääasia on, että joukkueella on lähtenyt pelit hyvin käyntiin. Ehkä tämä hyvä alku johtuu kuitenkin siitä, että me päästiin treenaamaan yhdessä koko kesä ja kaikki pelaajat osallistuivat hyvin harjoituksiin. Tehtiin tosi monipuolisia harjoitteita ja aina oikeen odotti, että pääsisi jo treenaamaan, toteaa Ahola. Rauman reissu opetti 22-vuotias Mikko Ahola aloitti peliuransa synnyinpaikkakunnalla Nivalassa, jossa paikallinen Cowboys on toiminut hänen seuranaan kolmeen eri otteeseen. Kaudella 2000-2001 Ahola päätti kuitenkin vaihtaa välillä hieman maisemaa ja kokeili pelaamista Rauman Lukon A-junioreissa. - Siis, olihan se todella hyvä kokemus, kun pääsi näkemään, että minkälaista toimintaa se on siellä korkeammalla tasolla. Ei kyllä kaduta se reissu yhtään, tulipahan nyt nähtyä sekin sarja, Ahola miettii. Viime kaudella tuli Mikko Aholalle kuten monelle muullekin hänen ikäiselleen aika lähteä opiskelemaan. Ja kun paikka lopulta löytyi Raahen Tietokonetekniikan ja Liiketalouden yksiköstä, oli pelaaminen paikallisessa Raahe-Kiekossa luonnollinen ja paras ratkaisu. Ensimmäinen kausi uudessa joukkueessa oli kuitenkin Mikko Aholallekin uuden opettelua. - Olihan se alku hieman vaikeaa, sillä Nivalan 2-sarja oli aivan erilainen sarja. Alussa oli pientä hakemista, eikä itsestäkään saanut silloin sitä kaikkea irti, Ahola sanoo. Alkanut Suomi-sarjakausi on ollut koko Raahe-Kiekon joukkueelta yhtä voittokulkua. Vaatimaton keskushyökkääjä ei lähde retostelemaan viisikkonsa otteita, mutta uskoa joukkueen hyvien esitysten jatkumiseen riittää myös loppukaudeksi. - Ei meidän kentälle mitään isompaa erityisroolia ole asetettu, minä yritän vaan sentterinä joskus välillä vähä puolustaakin. Uskon kuitenkin, että joukkueella on hyvät mahdollisuudet mennä tosi pitkälle sarjassa ja kaikki joukkueet on kyllä voitettavissa. Meidän liike on ollut nyt kyllä todella hyvää ja ollaan oltu monesti muutenkin koko ajan vastustajaa hieman edellä. Muutenkin meiltä löytyy hyvin kyllä taitoa ja sen kautta ollaan niitä maalejakin saatu paljon tehtyä, kertoo Mikko Ahola. PaKalle ei mahdollisuuksia Raahe-Kiekon taival Suomi-sarjan pohjoislohkossa jatkuu seuraavaksi lauantaina kotiottelulla Kuusamon Pallo-Karhuja vastaan. Ensimmäisessä kohtaamisessa Kuusamossa raahelaiset kokivat kirvelevän jatkoaikatappion, mutta Mikko Ahola uskoo Raahe-Kiekon hoitelevan pohjoisen vieraansa tällä kertaa kunnialla. - Luulen kyllä, ettei PaKalla tule olemaan mitään mahdollisuuksia, joten veikkaan kotivoittoa meille lukemin 6-2, Ahola ennustaa. Paluu |
|