© Raahen Seutu 9.1.2004
Juha Honkala 

Paluu 

Juha Falin pelaa kauden loppuun Raahe-Kiekossa, vaikka mies herätti erinomaisilla otteillaan Kajaanin Hokin kiinnostuksen. 
Bobby pysyy Raahe-Kiekossa 

Raahe-Kiekon puolustaja Juha Falin , 22, pysyy huhuista huolimatta joukkueessa kauden loppuun saakka. Mies käväisi joulutauolla kotikonnuillaan Kainuussa ja pelasi kolme ottelua Mestistä Kajaanin Hokin paidassa. Ottelut sujuivat Falinilta siihen malliin, että miestä ollaan siirtämässä väkisillä sarjaporrasta korkeammalle.

- Tarkoitus oli treenata Hokin mukana, mutta kaikki meni niin hyvin, että pääsin pelaamaan. Pelit sujuivat sitten erittäin hienosti, joten he olisivat halunneet pitää minut siellä. Pelaan kuitenkin loppukauden Raahessa, mutta onpahan ainakin annettu näyttöjä tulevaisuutta ajatellen. Parasta oli kuitenkin huomata, että pystyn pelaamaan Mestis-tasolla, Falin hehkuttaa.

Sotkamon Kiekon kasvatti merkkautti itselleen kolmessa Mestisottelussa maalin ja syöttöpisteen. Kolmen ottelun visiitin kohokohta sattui viime viikonlopun kotiotteluun Vaasan Sportia vastaan, jonka Falin ratkaisi jatkoajalla hänelle ominaisen maalille nousun päätteeksi.

- Kyllä niissä otteluissa piti silti enemmän pelata oman pään kautta mitä täällä. Mestiksessä peli kääntyy nopeasti suunnasta toiseen ja jos virhe tulee, siitä rangaistaan hanakammin kuin Suomi-sarjassa. Silti ykköskentän takana piti tukea myös hyökkäyksiä, Falin huomauttaa.

Falin kertoo pelanneensa varsin paineettomassa tilassa, sillä missään vaiheessa ei oltu sovittu muusta kuin kolmesta ottelusta.

- Kun kyseessä ei ollut mikään try out, eli sopimukseni ei riippunut peliesityksistä, veitsi ei tuntunut kurkulla, Falin muistelee.


Pelityyliltään kuin Bobby 

Juha Falin on hankkinut pelityylillään itselleen lempinimen joukkuekavereiden keskuudessa. Kun kiekko ei polta lavassa ja nousuhaluja löytyy, ovat joukkuekaverit alkaneet nimitellä miestä Bobbyksi, legendaarisen puolustajan Bobby Orrin mukaan. Myös Orr kuskaili kiekkoa siihen malliin, ettei kotiyleisö aina tiennyt ihastella vaiko kauhistella.
- Nousut juontavat juurensa varmaan juniorivuosilta, sillä pelasin hyökkääjänä B-junioreihin saakka. Pakkiparina on hyvä olla puolustava puolustaja, ettei minun hyökkääminen porsisi jatkuvasti omassa päässä, Falin myöntää.

Toinen lempinimi syntyi sanomalehti Raahen Seudussa sattuneen nimihässäkän seurauksena. Uutisoimme nimittäin viime syksynä, että Raahe-Kiekko oli tehnyt sopimuksen puolustaja Jyrki Falinin kanssa ja oikaisimme virheen seuraavassa numerossa. 

Raahe-Kiekon konkariosastoon kuuluva hyökkääjä päätti kuitenkin tämän jälkeen, että painettuun sanaan on uskominen ja puhutteli Falinia armotta Jyrkiksi.

- Rito (Mika Ritoniemi) sitä nimeä on kiitettävästi viljellyt, Juha Falin naureskelee.

On selvää, etteikö Juha Falinin hyvät pelit Mestiksessä olisi herättäneet halukkuutta pelata jatkossakin korkeammalla sarjatasolla. Silti ensiksi on pelattava mahdollisimman hyvin omassa joukkueessa ja autettava Raahe-Kiekko niin hyvään menestykseen kuin mahdollista.

- Vähimmäistavoite on neljän sakkiin, eikä sen alemmas voida missään nimessä jäädä. Sen jälkeen kaikki on kiinni itsestä, mutta neljäs sija olisi sekin vältettävä. Jokipojat on pelannut etelälohkossa niin hyvin, ettei sitä kannata kohdata ensimmäisenä, Falin mietiskelee.


Juha Falinilta jää ensi lauantain kotiottelu Diskosta vastaan väliin, sillä mies ei ole edustuskelpoinen Hokki-vierailunsa vuoksi. Sunnuntaina Falin on taas vapaa edustamaan omaa joukkuettaan, joten Raahe-Kiekko saa tärkeän pakkinsa mukaan Kuusamoon.


- Kuusamossa pitää saada peli kulkemaan. Hävisimme siellä eka pelin jatkoajalla ja kotipeli heitä vastaan meni ihan sörnäisiin, Falin letkauttaa.

Paluu